Kaupunginvaltuusto keskusteli helmikuussa Espoon rantaraitin toteuttamisesta Nuottaniemessä. Keskustelua käytiin erityisesti 400 metrin pituisesta osuudesta, jossa kävelyreitti ei kulje rannassa vaan kiertää jyrkän mäen kautta. Kaupunki on odottanut yli 30 vuoden ajan sopivaa hetkeä saattaa tämä kohta valmiiksi. Hetki ei ole koittanut. Valtuutettu Kari Uotila (vas.) oli siksi tehnyt asiasta valtuustokysymyksen. Valtuuston enemmistö oli pitkähkön keskustelun … Jatka lukemista Rantaraitti on vihdoin viimeisteltävä Matinkylän Nuottaniemessä
ELY-keskus valitti Gobbackankallion kaavasta – ja aivan aiheesta
ELY-keskus asettunut samalle kannalle kuin minä ja Vihreiden valtuustoryhmä: kaavaa ei olisi pitänyt hyväksyä. Myös ELY:n mukaan kaava on nykyisen yleiskaavan vastainen.
Vaikeaa mutta mahdollista: puhe Espoon hiilineutraaliustavoitteesta
Puheeni kaupunginvaltuustolle Espoon hiilineutraaliustavoitteesta, josta olin tehnyt valtuustokysymyksen syksyllä 2018: "Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Kiitos valtuustoaloitteeseen annetusta vastauksesta, jossa on paljon hyviä elementtejä. Esitän tässä joitakin huomioita: Vastauksessa sanotaan, että ”ilmastotyössä keskeistä on löytää ratkaisuja, joiden vaikuttavuus ulottuu Espoota laajemmalle alueelle”. Samoin todetaan, että yksi vaikutukseltaan suuri tavoite on päästötön kaukolämpö. Sitä tuottaa toivottavasti mahdollisimman … Jatka lukemista Vaikeaa mutta mahdollista: puhe Espoon hiilineutraaliustavoitteesta
Valtuustopuhe luonnon monimuotoisuudesta: 100 000 euron lisärahoitus on hyvä alku
Valtuustopuheeni vuoden 2020 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä 4.12.2019: Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Kiitos asianosaisille siitä, että neuvottelusopimukseen saatiin mukaan pieni mutta tärkeä rahasumma luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Jätin raha-asia-aloitteen Espoon niittyjen ja perinnebiotooppien hoitamisesta, sillä niityt ovat keskeinen osa kaupungin viheralueita ja viherrakennetta. Ne ovat biodiversiteetiltään eli elonkirjoltaan monipuolisia alueita, joilla on tärkeä osa asukkaiden … Jatka lukemista Valtuustopuhe luonnon monimuotoisuudesta: 100 000 euron lisärahoitus on hyvä alku
Luonnonsuojelu ei kiinnosta kaavoittajaa – tapaus Uusimaa-kaava 2050
Espoon kaupunginhallitus antoi 27. toukokuuta 2019 lausunnon ns. Uusimaa-kaava 2050:stä eli lähes koko Uudenmaan alueen kattavasta Helsingin seudun vaihekaavasta, jonka tähtäin on vuodessa 2050. Jos ja kun Uusimaa-kaava saa lainvoiman, se kumoaa alueen kaikki voimassa olevat ja lainvoimaiset maakuntakaavat eli ohjaa merkittävällä tavalla yksityiskohtaisempaa kaavoitusta. Espoo halusi toukokuisessa lausunnossaan mm. poistaa tai pienentää luonnonsuojeluun Espoossa … Jatka lukemista Luonnonsuojelu ei kiinnosta kaavoittajaa – tapaus Uusimaa-kaava 2050


