Rantaraitti on vihdoin viimeisteltävä Matinkylän Nuottaniemessä

Rantaraitti on vihdoin viimeisteltävä Matinkylän Nuottaniemessä

Kaupunginvaltuusto keskusteli helmikuussa Espoon rantaraitin toteuttamisesta Nuottaniemessä. Keskustelua käytiin erityisesti 400 metrin pituisesta osuudesta, jossa kävelyreitti ei kulje rannassa vaan kiertää jyrkän mäen kautta. Kaupunki on odottanut yli 30 vuoden ajan sopivaa hetkeä saattaa tämä kohta valmiiksi. Hetki ei ole koittanut. Valtuutettu Kari Uotila (vas.) oli siksi tehnyt asiasta valtuustokysymyksen.

Valtuuston enemmistö oli pitkähkön keskustelun päätteeksi sillä kannalla, että rantaraitin viimeistelemisestä Nuottaniemessä pitäisi vihdoin saada selvyys. Käytännössä tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että vuonna 1989 lainvoiman saanut asemakaava, johon rantaraitti kuuluu, toteutetaan ulkoilijoiden iloksi.

rantaraitti_1 (1)

Kokouksessa kuultiin hyviä, rantaraittia puolustavia puheenvuoroja yli puoluerajojen. Kari Uotila valotti rantaraitin historiaa ja puolusti rantaraitin toteuttamista. Omassa puheenvuorossani vetosin, että rantaraitti on vihdoin viimeisteltävä Nuottaniemessä. Muistutin muutaman muun tavoin, että nykyinen reitti on vaikeakulkuinen, mutta asemakaavan mukainen reitti olisi helppo toteuttaa esteettömänä.

Kaksi olennaista ja keskenään ristiriitaista puheenvuoroa tuli kokoomuksen valtuustoryhmästä: toinen valtuutettu vaati omaisuuden suojaan vedoten virheellisesti, että rantaraittia ei voisi toteuttaa Nuottaniemessä – ja toinen korjasi puoluetoveriaan, että Espoo itse asiassa omistaa enimmän osan Nuottaniemen puuttuvasta osuudesta. Asian ydin on se, että kaupunki ei ole saattanut reittiä valmiiksi.

(Vastaavia keskeneräisiä kohtia on rantaraitin varrella vielä muutama, mutta Nuottaniemessä on Matinkylän alueen viimeinen keskeneräinen osuus.)

Hämmentäväksi asian teki se, että rantaraittia vastustanut kokoomusvaltuutettu keräsi kokouksen aikana nimiä valtuustoaloitteeseen, jonka ajatus on, että rantaraitin mahdollistava asemakaava Nuottaniemessä pitäisi kumota. Samalla yli kolmen vuosikymmenen ajan toteuttamista odottanut osuus jäisi käytännössä yksityiseksi pihamaaksi. Aloite sai 20 allekirjoitusta pääasiassa kokoomuksen valtuutetuilta.

Suomalaisessa yhdyskuntasuunnittelussa on ollut keskeistä asettaa yleinen etu yksityisen edun edelle. Periaatetta on sovellettu ansiokkaasti myös Espoon rantaraitin toteuttamisessa. Tämä on tarkoittanut joitakin pakkolunastuksia, ja myös Nuottaniemessä pieni osa tulevaa rantaraittia pitäisi toteuttaa joko lunastuksen tai (epätodennäköistä) vapaaehtoisten maakauppojen kautta.

rantaraitti_2 (1)

Siinä hyvin epätodennäköisessä tapauksessa, että kokoomusvaltuutetun aloite toteutuisi, se tarkoittaisi rantaraitin rakentamisen ja samalla hyvän yhdyskuntasuunnittelun periaatteiden hylkäämistä. Lisäksi se asettaisi maanomistajat rantaraitin varrella eriarvoiseen asemaan.

Kokoomus on ennenkin noussut rantaraitin toteuttamista vastaan. Esimerkiksi Iirislahden paljon julkisuutta saaneessa tapauksessa (Case Iirislahti, PDF – aiheesta on kirjoitettu myös kokonainen kirja) vuonna 2007 kokoomus vaati rantavaihtoehdosta luopumista. Yhdessä kokoomuksen puheenvuorossa tätä perusteltiin silloin sillä, että Iirislahdessa asui ”hyviä veronmaksajia”, joiden etuja ei pitäisi loukata.

Iirislahden kohdalla raitti toteutui lopulta parhaalla tavalla eli rannassa kulkevana: varmasti tuhannet ulkoilijat ovat ratkaisusta kiitollisia. Nuottaniemessä odotetaan yhä päätöstä rantaraitin viimeistelemisestä.

rantaraitti_3

2 vastausta artikkeliin “Rantaraitti on vihdoin viimeisteltävä Matinkylän Nuottaniemessä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s