Samana päivänä, kun uutisoitiin Espooseen ensimmäistä kertaa koskaan ajaneesta Raide-Jokerin raitiovaunusta – toistaiseksi vielä koeajossa – tehtiin myös toisenlaista historiaa: Puolarintien jatkeen asemakaava pantiin esityksestäni jäihin kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
Kyseessä on Olarin pohjoispuolella kulkevaksi suunniteltu autotie ja -tunneli, joka halkoisi Keskuspuistoa satojen metrien matkalta tuoden sinne liikennemelun ja muut autoliikenteen haitat virkistyskäytön, luontoarvojen ja erityisesti luonnonrauhan kustannuksella. Jo aiemmin, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 budjetin, oli päätetty, että tiehankkeelle ei ole rahoitusta. (Sen arvioitu rakentamiskustannus oli vuonna 2020 noin 31,6 miljoonaa euroa.)
Puolarintie on kummitellut Espoon päätöksenteossa vuosikymmeniä, varmaankin jo 1970-luvulla. Vielä aivan äskettäin tielinjausta on luonnehdittu ”viimeiseksi puuttuvaksi” tieyhteydeksi eteläisessä Espoossa, ja autopuolue ja kaavoittajat ovat pitäneet sen toteuttamista jonkinlaisena itsestäänselvyytenä: koska sitä on ”aina” suunniteltu, sen on oltava hyödyllinen ja siksi sitä kuljetetaan mukana suunnitelmissa.
Olen Vihreiden ryhmän mukana pitänyt Puolarintien jatketta huonona ja haitallisena niin kauan kuin olen ollut siitä tietoinen – siis ainakin vuodesta 2013, jolloin päädyin erityisesti omaksi ihmetyksekseni Espoon kaupunginvaltuuston jäseneksi. Asialla on minulle myös henkilökohtaista merkitystä, sillä vartuin parisenkymmentä ensimmäistä vuottani Olarin Kuutamokadulla, ja Keskuspuisto alkoi kirjaimellisesti takapihaltamme, josta ulotimme tutkimusmatkoja yhä syvemmälle metsän uumeniin.
Tähän asti Puolarintietä on pidetty hengissä vuosittain budjettineuvotteluissa, joissa on esitetty tielle rahoitusta ja sitten Vihreiden esityksestä rahoitusta on lykätty ainakin seuraavaan vuoteen. Hanke nytkähti kuitenkin merkittävällä tavalla eteenpäin vuoden 2022 maaliskuussa, jolloin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi yhden äänen erotuksella Puolarintien jatkeen asemakaavan nähtäville.
Tuolloin jätimme yhdessä Vihreiden Auli Üllen kanssa eriävän mielipiteen, jossa kirjoitimme mm. näin: ”Puolarintien jatkeelle ei ole esitetty sellaisia perusteluja, joiden vuoksi kaavamuutos olisi tarpeen toteuttaa. Suunniteltu 650 metrin pituinen uusi tielinjaus heikentäisi entisestään Friisinkallion luonnonsuojelualueen ja Keskuspuiston välistä ekologista yhteyttä. Tielinjaus heikentäisi myös Keskuspuiston virkistyskäyttöä erityisesti Kuitinmäen puolella kasvattamalla liikennemääriä, lisäämällä liikennemelua ja kaventamalla yhteyksiä Keskuspuistoon.”
Uskon, että tämän päivän päätös poistaa asemakaava kaupunkisuunnittelulautakunnan työohjelmasta, vieläpä yksimielisesti, tarkoittaa sitä, että kynnys käynnistää hanke uudestaan ensi vuonna tai myöhemmin, on noussut huomattavan korkeaksi. Samalla tiedostan, että viisas päätös tuskin on viimeinen sana Puolarintien historiassa, mutta ehkä tämä hetki myöhemmin ymmärretään käännekohdaksi – näin toivon (ja siksi valitsin kirjoitukselle tämän otsikon).
Taustalla vaikuttaa varmasti myös Vihreiden pitkäaikainen, päättäväinen ja järjestelmällinen työ Keskuspuiston puolustamisessa. Olemme esimerkiksi yhdessä valtuutettu ja kansanedustaja Tiina Elon (hän on ehdolla kevään eduskuntavaaleissa – oiva ehdokas sinulle harkittavaksi!) tehneet aloitteen Keskuspuiston laajentamisesta, jolle tuntuu nyt olevan yhä enemmän tukea yli puoluerajojen. Vuonna 2017 Keskuspuistoon perustettiin tekemäni aloitteen ansiosta yli 70 hehtaarin laajuiset kolme uutta luonnonsuojelualuetta, ja esimerkiksi Vihreiden Sirpa Hertellin aktiivisuus johti aikanaan Friisinkallion luonnonsuojelualueen perustamiseen Olarin kupeeseen – näyttöjä riittää.
Puolarintien päätös osoittaa, että sitkeys ja kärsivällisyys ovat valttia politiikassa. Espoon Vihreät vaikuttajat ovat onnistuneet vakuuttamaan myös muita poliittisia ryhmiä siitä, että Keskuspuiston suojeleminen ei ole itsestäänselvyys vaan se vaatii päättäjiltä tekoja tekojen jälkeen, vuodesta ja vaalikaudesta toiseen.
Työ Espoon luonnon, Keskuspuiston ja raiteiden puolesta jatkuu!
Risto Nevanlinna 