Luonnolle ja Keskuspuistolle haitallinen Puolarintien turha tiehanke etenee

Luonnolle ja Keskuspuistolle haitallinen Puolarintien turha tiehanke etenee

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 30. maaliskuuta nähtäville Puolarintien asemakaavamuutoksen.

Kyseessä on tie- ja tunnelihanke, joka yhdistäisi Kuitinmäen pohjoispuolella Puolarintien ja Ylismäentien. Vihreiden ryhmä vastusti kaavamuutosta lautakunnassa, mutta hävisimme äänestyksen kaavan palauttamisesta uuteen valmisteluun kokoomuksen ja perussuomalaisten äänten ratkaistessa. Päätös ei vielä ollut lopullinen. Kaava tuodaan nyt nähtäville ja se palaa uudestaan lautakuntaan ja etenee sieltä, näin oletan, kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.

Mistä on kyse? 650 metrin mittainen uusi tielinjaus kulkisi 425 metrin matkan metsässä ja 225 metrin matkan kalliotunnelissa. Se pirstoisi olarilaisten ”ikiaikaisia” virkistysmetsiä, jotka ovat suorassa yhteydessä Keskuspuistoon. Kasvavat liikennemäärät ja lisääntyvä liikennemelu haittaisivat metsien virkistyskäyttöä ja aiheuttaisivat haittaa ja häiriötä myös luonnolle. Ylismäen puolelle, paikkaan josta on vuosikymmenien ajan hölkätty tai lasketeltu suksilla Pururadalle, ilmestyisi leveä autotie.

Kun hienoon virkistysmetsään raivataan tilaa autoille, luontohaitat ovat ilmeisiä. Puolarmetsän puoleisessa päässä tielinjauksen alle jäisi vaateliaille indikaattorilajeille kuten peukaloiselle ja idänuunilinnulle sopivaa metsää, ja molempia lajeja on siellä myös havaittu pesimäaikana. Friisinkallion upea luonnonsuojelualue joutuisi entistä pahemmin eristykseen, kun ekologiset yhteydet Keskuspuistoon kapenevat – tutkimustiedon perusteella tiedetään, että luonnonsuojelualueen arvoa nostaa erityisesti se, miten hyvin se on kytkeytynyt muihin luontoalueisiin.

Sen sijaan, että Keskuspuistoon liittyvää yhtenäistä metsäaluetta pienennetään, kaupunginvaltuusto on toivonut, että Keskuspuistoa laajennetaan: valtuustossa hyväksyttiin 7.12.2020 minun ja Tiina Elon aloitteesta seuraava toivomus yksimielisesti: ”Valtuusto toivoo, että Keskuspuistoon rajautuvia ja siihen suoraan toiminnallisesti tai ekologisesti liittyviä virkistykseen asemakaavoitettuja tai suojeluun varattuja alueita tarkastellaan ja selvitetään niiden liittämistä osaksi Keskuspuistoa.”

Puolarintien toteuttaminen ei sovi myöskään Espoon vasta hyväksyttyyn strategiaan, jossa lukee esimerkiksi näin: ”Espoon kaupunkikehitys on luonnon monimuotoisuudesta huolehtivaa, sitä elvyttävää ja lisäävää.”

Puolarintien toteuttaminen on sukua Espoonväylälle. Molemmat ovat kalliita, kymmenien miljoonien eurojen tiehankkeita, joilla on merkittäviä luontohaittoja ja joiden toteuttamisesta on linjattu kenties jo vuosikymmeniä sitten ja sen vuoksi ne kummittelevat päätöksenteossa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ehkä tästä syystä Puolarintien toteuttamisesta ei esitetty lautakunnalle kunnollista ajantasaista selvitystä hankkeen haitoista ja hyödyistä – se vain ”pitää toteuttaa” koska joskus kauan sitten näin on haluttu.

Arvioitu kokonaiskustannus Puolarintielle on yli 30 miljoonaa euroa. On kuitenkin huomattava, että vastaavien monimutkaisten tie- ja tunnelihankkeiden yksi ominaisuus on se, että niiden lopullinen hinta on paljon arvioita korkeampi. Nyt kaupunkisuunnittelulautakunta kuitenkin halusi edistää kaavamuutosta, vaikka Espoossa on parhaillaankin käynnissä Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma, jossa etsitään paniikinomaisesti säästöjä kaikkialta, mistä niitä suinkin löydetään. Budjettineuvotteluissa puolueet kiistelevät muutamista kymppitonneista. Sopii vain toivoa, että Puolarintie ei ikinä luikertele kaupungin investointiohjelmaan.

Vihreiden kolmen hengen ryhmä – allekirjoittanut, Auli Elolahti ja Verna Finström – esitti kaupunkisuunnittelulautakunnassa 30.3., että kaavamuutos pitäisi valmistella kokonaan virkistysalueena, ilman tielinjausta. Tälle esitykselle saimme SDP:n ja RKP:n arvokkaan tuen, mutta hävisimme äänestyksen 6–7. Seuraavaksi esitimme kaavan hylkäämistä, mutta tämäkin esityksemme hävisi.

Kenties jo lähiviikkoina kaava etenee nähtäville ja siitä voi jättää muistutuksen, joka tulee lautakunnan jäsenten tietoon kaavan seuraavassa päätösvaiheessa. Näin kannattaa toimia, mikäli Keskuspuistoon kiinteässä yhteydessä oleva luonto- ja virkistysalue on sinulle tärkeä.

Yksi vastaus artikkeliiin “Luonnolle ja Keskuspuistolle haitallinen Puolarintien turha tiehanke etenee

  1. Voi onko tämä nyt vaan yhdenlainen kööri? Siis jättää muistutus, yhteisöä haetaan ja nyt koko maailma kuormittaa niin- ei kukaan oikeen jaksa kansanliikettä perustaa. Otin yhteyttä Espoon ympäristöyhdistykseen, linkkasivat lausunnon v. 2020 ja seurataan tilannetta, kiitos kiinostuksesta-

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s