Valtuustopuhe Finnoon keskuksen asemakaavasta

Valtuusto käsitteli Korkeimman hallinto-oikeuden kumoamaa Finnoon keskuksen asemakaavaa 12.12.2022. Pidin kokouksessa seuraavan puheenvuoron:

Hieman historiaa: Esitin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 28.3.2017 Finnoon keskuksen kaavan palauttamista uuteen valmisteluun. Halusin, että kaavamääräyksiä olisi täydennetty, jotta ”lautakunta voi varmistua luontoselvityksessä esitettyjen lieventämistoimenpiteiden toteutumisesta täysimääräisinä”. Esitykseni hävisi 8–5.

Myöhemmin tämän äänestyksen mukainen valtuuston päätös sinetöi Finnoon keskuksen asemakaavan kaatumisen: juuri lieventämistoimenpiteiden puuttuminen kaavamääräyksistä oli syy, miksi Korkein hallinto-oikeus kumosi kaavan toukokuussa 2021. Ja siksi olemme tänään tekemässä asiasta uutta päätöstä.

Kaavamääräykset on nyt korjattu KHO:n edellyttämään muotoon, mutta kaavassa on edelleen muuan iso vika: rakentaminen tulee liian lähelle lintukosteikkoa etenkin yhden korttelin kohdalla.

Kuten tiedämme, Finnoon keskus ei ole suinkaan ainoa asemakaava lintukosteikon läheisyydessä – mitä emme tiedä, on kaikkien tulevien rakentamishankkeiden yhteisvaikutus linnustoon. Siksi on parempi noudattaa varovaisuutta ja viedä rakentamista hieman etäämmäksi kosteikosta.

Suomenojan lintukosteikon avainlaji on uhanalainen naurulokki, jonka läsnäolo tarjoaa muille, vielä enemmän uhanalaisille lintulajeille kuten punasotkalle ja mustakurkku-uikulle suojaa, jonka turvin ne pesivät kosteikolla. Naurulokin menettäminen olisi todennäköisesti kohtalokasta kosteikon linnustoarvoille.

Naurulokkikolonia vähenee pelottavalla vauhdilla: pesiviä pareja oli viime kesänä enää noin 10 % reilun vuosikymmenen takaisista huippuvuosista.

Arvostan suuresti kaupunginhallituksen päätöstä toteuttaa alueella vuosittainen linnustonseuranta. Olen esittänyt tätä valtuustossa jo kahdesti, mutta vasta nyt se näyttää toteutuvan. Ajantasainen tieto pesimäkannan kehityksestä on varmasti hyödyksi, kun kosteikon hoito- ja käyttösuunnitelmaa toteutetaan.

Teen seuraavan palautusesityksen: ”Valtuusto päättänee palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että asuinkerrostalojen kortteli 31129 muutetaan pääosin puistoksi VP-1, jolloin puistoalue muodostaa laajemman suojavyöhykkeen lintukosteikon suuntaan ja ohjaa esitettyä tehokkaammin virkistyskäytön painetta pois lintukosteikolta.”

Palautusesitykseni hävisi äänin 52 puolesta–21 vastaan–1 tyhjä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s