Vaikeaa mutta mahdollista: puhe Espoon hiilineutraaliustavoitteesta

Vaikeaa mutta mahdollista: puhe Espoon hiilineutraaliustavoitteesta

Puheeni kaupunginvaltuustolle Espoon hiilineutraaliustavoitteesta, josta olin tehnyt valtuustokysymyksen syksyllä 2018:

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kiitos valtuustoaloitteeseen annetusta vastauksesta, jossa on paljon hyviä elementtejä. Esitän tässä joitakin huomioita:

Vastauksessa sanotaan, että ”ilmastotyössä keskeistä on löytää ratkaisuja, joiden vaikuttavuus ulottuu Espoota laajemmalle alueelle”. Samoin todetaan, että yksi vaikutukseltaan suuri tavoite on päästötön kaukolämpö. Sitä tuottaa toivottavasti mahdollisimman pian Fortum, joka aikoo sulkea Suomenojan hiilivoimalan tämän vuosikymmenen aikana. Samalla kuitenkin Fortumin omistama Uniper on avaamassa uutta kivihiilivoimalaa Saksaan, kuten olemme voineet lukea uutisista.

Sekä Espoolle että Fortumin uskottavuudelle on tärkeää, että Espoon kaukolämpö saadaan päästöttömäksi sovitussa ajassa. Toivottavasti Suomenojan hanke kannustaa Fortumia samanlaisiin tekoihin myös laajemmin, jotta todella saavutamme Espoota laajemmalle ulottuvia vaikutuksia.

Vastauksessa sanotaan myös, että Espoo sitoutuu vähintään 80 %:n päästövähennykseen ja 20 %:n päästökompensaatioon vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Kompensaatio voi tarkoittaa esimerkiksi hiilinielujen lisäämistä, käytännössä usein metsäpinta-alan kasvattamista. Ympäristökeskuksesta saamani arvion mukaan Espoon hiilinielut ovat todennäköisesti pienentyneet vuodesta 2011. Lisäksi tulemme menettämään vireillä olevan kaavoitustyön myötä suuria luontoalueita rakentamiselle eri puolilla kaupunkia. Tämä vaikeuttaa päästökompensaatioiden toteuttamista.

Uutta tietoa Espoon hiilinieluista saadaan vielä tänä vuonna, kun HSY:n, Uudenmaan liiton ja Luonnonvarakeskuksen projekti kaupunkien hiilinielujen laskemisesta valmistuu. Meidän päättäjien on varauduttava toimiin sen perusteella, jos mielimme pysyä hiilineutraaliustavoitteessa.

Hiilinielut ja monimuotoisuus ovat usein kytköksissä toisiinsa. Teot, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta – esimerkiksi metsänhoidon käytänteiden parantaminen ja luonnonsuojelualueiden perustaminen – tukevat yleensä hiilinieluja.

Espoossa luonnonsuojelun perustilanne on hyvä Nuuksion kansallispuiston vuoksi. Espoolta jää kuitenkin saavuttamatta yksi tärkeä tavoite, joka on kirjattu Espoon ympäristötavoitteisiin 2017–2021: suojella maapinta-alasta 17% vuoteen 2020 mennessä. Tästäkin syystä Espoon on pystyttävä nykyistä paremmin vaalimaan ja lisäämään monimuotoisuutta kaikilla viheralueilla, ja lisäksi kasvatettava myös luonnonsuojelualueiden osuutta.

Paitsi metsät myös puurakennukset toimivat hiilinieluina – siksi tänä vuonna päättyvä puurakentamisen edistämisohjelma tarvitsee kipeästi jatkoa. Ohjelman on välttämätöntä näkyä myös tekoina eli puurakentamisen yleistymisenä. Puurakentamista pitää edellyttää useammin kaavapäätöksissä, maankäyttösopimuksissa ja tontinluovutusehdoissa.

Hyvät valtuutetut,

Espoossa tehdään hyvää työtä ilmastotavoitteiden hyväksi. Ilmasto-ohjelma sekä SECAP eli kestävän energian ja ilmaston toimenpidesuunnitelma ovat hyviä lähtökohtia matkalle kohti hiilineutraaliutta. SECAP-suunnitelmaan on kirjattu keskeiset hiilineutraaliustoimenpiteet sekä laskelmat niiden vaikutuksesta päästöihin, joilla Espoo pystyy saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Olisi upeaa, jos pystyisimme vielä viestimään näistä toimenpiteistä espoolaisille esimerkiksi Helsingin Ilmastovahti-sivuston tavoin.

Espoon hiilineutraaliustavoite on äärimmäisen vaativa, mutta mahdollinen. Meidän valtuutettujen on tehtävä nopeasti lisää päätöksiä toimista, joilla tämä tärkeä tavoite saavutetaan.

Lopuksi esitän toivomuksen n:ro 6: Valtuusto toivoo, että osana hiilineutraaliuden tiekarttaa valtuustolle tuodaan vuosittain tiedot hiilineutraalisuustavoitteen etenemisestä.”

Yksi vastaus artikkeliiin “Vaikeaa mutta mahdollista: puhe Espoon hiilineutraaliustavoitteesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s