Kevät koittaa Suomenojalla – lintukosteikko suojellaan kaavassa

Kevät koittaa Suomenojalla – lintukosteikko suojellaan kaavassa

25.2.2017 Suomenojan lintukosteikon elämää seuraa ja dokumentoi aktiivinen joukko luontovalokuvaajia. He tiedottavat Suomenojan luonnon kuulumisista omalla sivustollaan ja ovat koristaneet altaita kiertävää polkua näyttävillä lintukuvilla ja infotauluilla. Viime syksynä he kunnostautuivat korjaamalla itäistä lintutornia harmillisen ilkivallan jäljiltä.

Tänään satuin kiikarini kanssa onnekkaasti paikalle, kun alkamassa oli kevään tuloa ennakoiva linnunpönttöoperaatio. Ahkiot olivat pullollaan erikokoisia ja -näköisiä puisia lintukotoja, joille oli katsottu ripustuspaikatkin valmiiksi.

Suomenojan lintumaailma on vielä hiljainen, mutta ehkä jo kuukauden kuluttua ilmatilaan ilmestyvät kevään ensimmäiset naurulokit odottamaan tilaisuutta päästä varaamaan parhaat pesäreviirit. Usein naurulokit kerääntyvät ensin Nuottalahdelle sulan reunalle, josta ne uskaltautuvat vasta myöhemmin huhtikuussa tarkastamaan, mitä altaalla on talven aikana tapahtunut.

Allas on vielä jään peitossa ja entisellään, mutta ympärillä tapahtuu paljon: länsipuolella on yhä metrotyömaan oranssi vaneriaita, jonka takaa kantautuu metron rakentamisen ääniä. Finnevikinsillan itäpäässä on toinen, pienempi metrotyömaa. Jossain vaiheessa alkaa varsinaisen Finnoon keskuksen rakentaminen, mutta asemakaavoitus on edelleen kesken.

Viime lokakuussa hyväksytyssä Finnoon osayleiskaavassa Suomenojan lintukosteikko sai vihdoin suojelumerkinnän, ja alueelle syntyy noin 30 hehtaarin suojelualue. Riittääkö se turvaamaan lintukosteikon tulevaisuuden, kun rakentamista on suunniteltu aivan lähelle kosteikon länsipuolelle ja lähiympäristöön muuttaa tulevina vuosikymmeninä yli 10 000 uutta asukasta?

Suomenojan suojelussa ja lintujen pesäpaikkojen turvaamisessa on vielä paljon tehtävää. Linnunpönttöjen vieminen maastoon on pieni mutta arvokas teko, johon sisältyy tärkeä viesti: kosteikko kuuluu linnuille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s