Valtuustoaloite Keskuspuiston puolesta

Tein eilen kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen suojelualueiden perustamisesta Espoon Keskuspuistoon. Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 33 valtuutettua – paljon useampi kuin uskalsin toivoa!

Aloitteessa esitetään, että erityisen hyvin suojelualueiksi soveltuisivat Harmaakallion alue, Mössenkärrin metsälampi sekä Lillträsketin suo. Suojelualueita perustamalla on mahdollista turvata Keskuspuiston arvokkaita alueita esimerkiksi tarpeettomilta “metsänhoidollisilta toimenpiteiltä” sekä säilyttää Keskuspuisto mahdollisimman laajana ja yhtenäisenä kaikkien espoolaisten ulkoilu- ja luontokohteena.

Espoon Keskuspuisto on Nuuksion kansallispuiston jälkeen Espoon toiseksi suurin yhtenäinen viheralue, jota kuitenkin nakerretaan jatkuvasti asemakaavoituksella. Keskuspuistolla on suuri virkistysarvo lukemattomille espoolaisille ja alueen luontoarvot ovat merkittäviä. Keskuspuiston pesimälajeihin kuuluvat esimerkiksi mustakurkku-uikku, pyy, kanahaukka, palokärki, pikkusieppo, idänuunilintu sekä hömö- ja töyhtötiainen.

Seuraavaksi aloite kulkee virkamieskoneiston läpi ja siihen annettu vastaus tulee lopulta valtuuston käsiteltäväksi. Toiveena tietenkin on, että koska aloite sai runsaasti allekirjoittajia, lopputuloksena olisi suojelualueiden toteutuminen!

Alla aloitteeni kokonaisuudessaan:

13.6.2016

Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon Keskuspuistoon

Espoon Keskuspuisto on noin 880 hehtaarin metsäinen alue keskellä kaikkein tiiveintä eteläistä Espoota. Keskuspuisto on helposti tavoitettava ja tärkeä ulkoilu- ja virkistyskohde tuhansille espoolaisille. Keskuspuisto on pääosin virkistysaluetta ja alueella on merkittäviä luontoarvoja.

Keskuspuiston arvokkaiden luontokohteiden suojelu nostaa Keskuspuiston arvoa myös virkistyskäytön kannalta. Suojelualueiden perustaminen ei estä virkistyskäyttöä vaan tukee ja vahvistaa sitä. Suojelualueilla on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme valtuustoaloitteena, että Espoon kaupunki, osana meneillään olevaa Vihervuotta, perustaisi Keskuspuiston yhtenäisyyden, luontoarvojen ja monimuotoisuuden turvaamiseksi uusia suojelualueita.

Erityisen hyvin suojelualueiksi sopisivat seuraavat kohteet, jotka sijaitsevat kaupungin omistamalla virkistysalueella ja joilla ei ole vireillä kaavahankkeita:

1) Kaupungin maalla Keskuspuisto II:ssa sijaitseva Harmaakallion alue.
Tillinmäen länsi- ja pohjoispuolella sijaitseva Harmaakallion alue ja sen ympäristö muodostavat Keskuspuisto II:n laajimman luonnontilaisen kaltaisten kallio- ja kangasmetsien sekä monipuolisten soiden kokonaisuuden. Alue on lähes säästynyt tiheältä reitistöltä, minkä takia se on paikoin jopa erämaanomainen. Alueen keski- ja pohjoisosa on Keskuspuisto II:n osayleiskaavassa pääosin virkistysaluetta ja pieneltä osin suojelualuevarausta. Alueen etelä- ja lounaisosa on Etelä-Espoon yleiskaavassa virkistysaluetta.

2) Kaupungin maalla sijaitseva Mössenkärrin metsälampi Keskuspuisto I:ssä ja suojelemattomat metsät sen välittömässä läheisyydessä luoteis- ja eteläpuolella sekä läheinen Lillträskin suo. Mössenkärrin lammesta on muodostunut 2000-luvulla tärkeä pesimäpaikka uhanalaiselle mustakurkku-uikulle. Lammen suojelu, hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen ja sen toteuttaminen turvaisivat lammen luontoarvot esimerkiksi umpeenkasvulta ja yksipuolistumiselta. Mössenkärrin suojelualue liittyisi luontevasti lähialueen muihin, jo suojeltuihin kohteisiin kuten Keskuspuiston metsäalueen suojelualueeseen ja Majkärriin. Alueet ovat Keskuspuisto I:n osayleiskaavassa virkistysaluetta ja pieneltä osin muinaismuistoaluetta.

Yksi vastaus artikkeliiin “Valtuustoaloite Keskuspuiston puolesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s