Jätin tänään valtuustossa alla olevan aloitteen:
Moottoriteiden bulevardisoinnilla tarkoitetaan niiden muuttamista katumaisiksi. Bulevardisoinnilla on parhaassa tapauksessa mahdollista saavuttaa merkittäviä taloudellisia ja kaupunkirakenteellisia hyötyjä.
Espoota halkoo useita moottoriteitä tai sellaiseksi rinnastettavia suuria liikenneväyliä: Länsiväylä, Turunväylä, Kehä I, Kehä II ja Kehä III ainakin. Suuret liikenneväylät lievealueineen varaavat merkittävän osan maapinta-alasta kaupunkirakenteen kannalta keskeisillä paikoilla. Lisäksi väylien estevaikutus on voimakas ja ne haittaavat mm. palvelujen saatavuutta. Esimerkiksi Länsiväylä halkaisee kokonaisia kaupunginosia ja estää niitä kasvamasta yhteen.
Muuttamalla väyliä katumaisiksi voidaan saada merkittävä määrä kerrosneliömetrejä rakentamiselle ja siten vahvistaa talouttamme sekä osaltaan mahdollistaa riittävä asuntorakentaminen kasvavassa Espoossa. Helsingissä bulevardisointia tutkitaan par’aikaa osana yleiskaavatyötä.
Oikein toteutettuna bulevardisointi voi jopa kasvattaa väylän kapasiteettia: matalammalla nopeudella kapasiteetti voi olla suurempi.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Espoo
1) tutkii suurten liikenneväylien osalta, miten paljon mahdollinen bulevardisointi toisi potentiaalista kustannushyötyä maanmyyntituloista sekä asuinrakentamisen kerrosneliöitä alueille, jotka ovat nykyään asuinkelvottomia, mutta joille olisi mahdollista rakentaa meluarvojen laskiessa ja hiukkaspäästöjen vähetessä
2) tutkii, miten suurten liikenneväylien bulevardisointi muuttaisi liikennekäyttäytymistä ja millä tavoin bulevardisointi edistäisi Espoon tavoitteleman tiiviin ja eheän kaupunkirakenteen kehittymistä
3) selvittää, minkälaista yhteistyötä bulevardisoinnissa on mahdollista tehdä Helsingin kanssa, jossa moottoriteistä luopuminen on osa yleiskaavasuunnitelmaa
4) selvittää, minkälaisia ovat kokemukset moottoriteiden muuttamisesta kaduiksi kaupungeissa, joissa hankkeita on jo toteutettu
5) valitsee bulevardisoinnin jatkosuunnitelmia varten koekohteen, jossa hyödynnetään edellä mainittujen tutkimusten ja selvitysten tuloksia
Nimiä kertyi niukasti mutta riittävästi. Homma etenee!