Sukupuuttoaalto koskettaa jopa Espoota

Yle uutisoi verkkosivuillaan hyvin tärkeästä asiasta: meneillään on luonnon monimuotoisuuden häviäminen, joka on vähintään yhtä suuri ongelma kuin ilmastonmuutos. Siihen nähden aiheesta puhutaan varsin vähän – liian vähän.

Uutisessa Helsingin yliopiston ekologian professori Jari Niemelä toteaa, että juuri nyt “lajeja kuolee sukupuuttoon samalla tavalla kuin 60 miljoonaa vuotta sitten viidennessä sukupuuttoaallossa, joka hävitti dinosaurukset tältä planeetalta”.

Ihmistoiminnan vuoksi on jo menetetty lukemattomia lajeja. Tunnetuin esimerkki on muuttokyyhky, joka oli aikanaan maailman ylivoimaisesti runsaslukuisin lintu ja joka vain muutamassa vuosikymmenessä tuhottiin. “Martha”, viimeinen muuttokyyhky, kuoli Concinnatin eläintarhassa syyskuun 1. päivä 1914.

Suomessa sukupuuttovaarassa ovat esimerkiksi monet kosteikkolinnut. WWF:n julkaisemalla uhanalaisuuslistalla oli 15 kosteikkolintulajia vuonna 2010, kun vuonna 2000 niitä oli vain kuusi (linkki; pdf). Muutos on todella dramaattinen ja korostaa surullisella tavalla sitä, että sukupuuttoaalto koskettaa myös Suomen luontoa, mikäli mitään ei tehdä.

Sukupuuttoon kuolleita lajeja ei saa takaisin, mutta meneillään olevaa suuntausta voi hidastaa. Suomessa biodiversiteetin häviämistä voi merkittävästi hidastaa puuttumalla esimerkiksi kosteikkojen tilaan. Kosteikot ovat meillä merkittävä luontotyyppi, mutta usein ne ovat huonossa kunnossa. Jopa 80 prosenttia kosteikkoperinnebiotoopeista ja noin puolet Itämeren, rannikon ja sisämaan kosteikkoluontotyypeistä on uhanalaisia.

Mitä sitten voi tehdä? Konkreettinen esimerkki: Espoon Suomenojan lintukosteikkoa asuttavan naurulokkikolonian suojissa pesii esimerkiksi mustakurkku-uikku, joka on Natura-direktiivin laji ja jonka suojelemisesta Suomella on erityinen vastuu; laji on voimakkaasti taantuva ja sen Euroopan-kannasta suuri osa pesii Suomessa.

Suomenojan alue muuttuu lähivuosina voimakkaasti. Mikäli alueen maankäytön vaikutuksia ei arvioida kunnolla (uhka on todellinen, kuten olen kirjoittanut), seurauksena voi olla, että naurulokit hylkäävät pesäpaikkansa. Tästä taas seuraa, että naurulokeilta suojaa saavat lajit, kuten mustakurkku-uikku, häviävät myös.

Meneillään oleva biodiversiteetin väheneminen koskettaa siis myös Suomea ja jopa Espoota. Asia on niin tärkeä, että se on otettava huomioon erityisesti maankäytössä.

Jari Niemelä kiteyttää asian oivallisesti: “Pitäisi jättää enemmän tilaa muille lajeille kuin ihmiselle. Maankäytön puolella täytyy olla varovaisempi ja luonnonsuojeluun varata suurempia alueita.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s