Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 21. syyskuuta 2026 vuoden toista osavuosikatsausta. Sen yhteydessä kerrottiin Gillermossenilla käynnistyneestä ekologisesta ennallistamisesta. Pidin seuraavan puheenvuoron:
Röylän kaupunginosaan kuuluvan Gillermossenin ekologinen ennallistaminen etenee osana valtuustokauden tavoitteita, mikä on hieno asia, ehkä vähän isompi kuin miltä se näyttää.
EU:n ennallistamisasetuksen myötä Suomessa ja myös Espoossa on edessä valtava urakka, kun heikentyneitä luontotyyppejä on ennallistettava huomattavan paljon. Myös Espoon kaupungin oma tavoite luonnon kokonaisheikentymättömyydestä 2035 mennessä edellyttää muun muassa laajamittaisia ennallistamistoimia.
Espoossa potentiaalisia ennallistamiskohteita on jo nyt tunnistettu pitkälle toista sataa, mutta todellisuudessa niitä on huomattavasti enemmän.
Yksi esimerkki, joka on lähellä sydäntä: Finnoon lintukosteikkoon kuuluva Nuottasalmenniitty on kasvamassa umpeen, kun sen laidunkäyttö on päättynyt, eivätkä hevoset enää pidä kurissa niityn kasvillisuutta. Nuottasalmenniitty on ollut yksi harvoja laidunnettuja perinnebiotooppeja Espoossa ja se on arvoniitty, joka on aikanaan houkutellut esimerkiksi kahlaajalintuja, mutta ei enää vuosikausiin. Niitylle on laadittu hoitosuunnitelma vuonna 2022, mutta siitä huolimatta sen tilaa ei ole vielä parannettu ennallistamalla.
Paras ennallistamisen tapa tälle kohteelle olisi laidunnus, mikä todetaan myös hoitosuunnitelmassa, ja on todettu ainakin jo vuoden 2021 linnustonseurantaraportissa ja joka vuosi sen jälkeen. Tein joitakin vuosia sitten talousarvioaloitteen laidunniityn perustamisesta Nuottasalmenniitylle, mutta valitettavasti se ei ole toteutunut.
Ekologisessa ennallistamisessa on se hyvä puoli, että usein varsin pienillä kuluilla on mahdollista saada aikaiseksi suuria luontohyötyjä. Ennallistaminen vaatii aikaa ja sopivaa osaamista – sekä sitä, että jo laadittuja hoitosuunnitelmia noudatetaan, kuten Gillermossenilla on tehty.
Varmasti löytyisi myös aktiivisia luontojärjestöjä ja asukkaita, joiden kanssa olisi mahdollista tehdä yhteistyötä järjestämällä ja rahoittamalla esimerkiksi ennallistamistalkoita.