Kaupunginhallitus päätti maanantaina 16.3.2026 hyväksyä Kyytimäen asemakaavan. Vihreiden ryhmä on vastustanut kaavaa myös aikaisemmissa käsittelyvaiheissa ja teimme niin myös nyt. Jäimme kuitenkin alakynteen, eikä tekemääni hylkäysesitystä hyväksytty.
Kyytimäen asemakaava lohkaisee toteutuessaan laajan alueen pois Näkinmetsän luontoalueesta, joka toimii myös maakunnallisesti arvokkaana ekologisena yhteytenä Keskuspuiston ja Nuuksion välillä. Tämä yhteys, sen säilyminen riittävän leveänä ja toimivana ja sen vahvistaminen on kriittisen tärkeää, mutta nyt kaupunginhallitus päätti tehdä juuri toisin.
Kyytimäen kaava-alue luokitellaan ”ekologisen verkoston kannalta tärkeäksi luontoalueeksi” (Ekologiset yhteydet Espoossa 2014 -selvitys). Se sijaitsee lisäksi kahden ekologisten yhteyksien kannalta kriittisen pullonkaulan välissä. Ekologiset yhteydet Espoossa 2014 -selvityksen mukaan ”Keskuspuiston ja Nuuksion välinen yhteys on erittäin tärkeää turvata, jotta Keskuspuisto säilyy elinvoimaisena ja monimuotoisena luonnon ydinalueena”. Tässä selvityksessä todetaan myös, että ”kaavoitus on avainasemassa, kun ekologisten yhteyksien säilymistä pyritään turvaamaan”.
Luontoselvityksen mukaan Kyytimäen merkittävin luontoarvo on sen kuuluminen laajempaan metsäkokonaisuuteen eli Näkinmetsään. Edelleen luontoselvityksen mukaan Näkinmetsän ongelma on reunavaikutuksen lisääntyminen, mikä on seurausta rakentamisen työntymisestä vähitellen metsäalueen sisäosia kohti.
Kaavan aiemman käsittelyn jälkeen Kyytimäen vieresä on myös tullut vireille Kauklahden kalliovarikon asemakaava, joka toteutuessaan aiheuttaisi vähintään rakentamisen aikaista ja mahdollisesti pysyvää häiriötä ja haittaa Näkinmetsän ekologiselle yhteydelle sekä luontoalueelle.
Kyytimäen asemakaavaa eli alueen rakentamista kannattivat kaupunginhallituksessa kokoomus, SDP ja RKP. Kaava tulee vielä kaupunginvaltuuston käsittelyyn.