Sammalvuori on arvokas lähiluontokohde

Kaupunkisuunnittelulautakunta jätti viimeisessä vaaleja edeltävässä kokouksessa pöydälle ehdotuksen Sammalvuoren metsäalueen kaavoittamisesta. Ehdotuksen mukaisesti alue kaavoitettaisiin pääasiassa virkistyskäyttöön, mikä on erinomainen asia.

Ehdotuksessa on kuitenkin mukana toimistorakentamista metsän etelälaitaan ja asuinrakentamista metsän itäreunaan. Nämä olisivat metsäluonnon ja mahdollisimman laajan Sammalvuoren kannalta haitallisia ratkaisuja.

Vasta valmistuneessa Espoon luonnon monimuotoisuuden toimenpideohjelmassa Sammalvuoren arvo tunnistetaan kaavoittajaa paremmin: kyseessä on kokonsa ja yhtenäisyytensä vuoksi ilmeinen luonnon ydinalue, joka tulisi säilyttää maankäytön muutosten ulkopuolella.

Sammalvuoresta on tunnistettu useita METSO-kriteerit täyttäviä metsäkuvioita sekä uhanalaisia luontotyyppejä. Myös linnustolliset arvot ovat merkittäviä. Arvokkaimpien kohteiden suojeleminen olisi kaupungilta viisas ratkaisu. Lisääntynyt virkistyskäyttö on kuluttanut Sammalvuoren metsänpohjaa, joten kaupungin pitäisi ohjata liikkumista esimerkiksi opastein liiallisen kulumisen estämiseksi.

Sammalvuoren metsä on säilytettävä mahdollisimman laajana ja virkistyskäytössä. Arvokkaimpien kohteiden suojelu vahvistaisi alueen tunnistettuja luontoarvoja.

(Mielipidekirjoitus Länsiväylään, kesäkuu 2021)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s