Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eilisessä kokouksessa mm. Lippajärven lähellä sijaitsevan Espoon Asuntojen omistaman korttelin uudesta asemakaavasta.
Nykyiset hieman parakkimaiset vuokra-asunnot ovat niin huonossa kunnossa, että niiden purkaminen ja korttelin rakentaminen uudeksi maksaa suunnilleen saman verran kuin vanhojen korjaaminen. (Miksi kohtalaisen nuoret talot ovat purkukunnossa on hyvä kysymys – Espoon kaupunki on aikanaan rakentanut ne huolimattomasti.)
Hanke on hyvä ja kannatettava. Kortteliin saadaan nykyistä enemmän kaupungin vuokra-asuntoja sekä lisäksi asumisoikeusasuntoja. Kaava meni nyt nähtäville, ja lautakunta halusi myös tarkempaa tietoa lähialueen muista hankkeista, jotta osaisimme lopullista päätöstä tehdessämme paremmin hahmottaa, minkälaisessa ympäristössä operoidaan.
Kaupunkikuvaa koskevista seikoista olisi voinut syntyä keskustelua, kun asuinkerroksia tulee hieman nykyistä enemmän, mutta sen sijaan lautakunnan perussuomalainen jäsen sekä kaikki kokoomusjäsenet takertuivat parkkipaikkoihin. Niitä haluttiin lisää, vaikka Espoon Asuntojen edustaja on käynyt kertomassa lautakunnalle, että heillä on erittäin hyvä käsitys siitä, mitä heidän asukkaansa haluavat. Tällekin kaavalle oli Espoon Asuntojen hyväksyntä.
Parkkipaikkoja tarvitaan, tietysti, mutta on aivan hyvin tiedossa, että niiden yletön rakentaminen nostaa asumisen hintaa. Asumisen kalleus on erityisesti pääkaupunkiseudulla suuri ongelma, johon pitäisi löytää nopeita ratkaisuja. Jokainen ylimääräinen parkkipaikka lisää myös niiden asumiskuluja, jotka eivät omista autoa. Heitä, varsinkin nuoria, on myös Espoossa yhä enemmän.
Erityisen harmillista asiassa on se, että kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt parkkipaikkojen kaavoittamisen ohjeen, mutta kahden autopuolueen jäsenet ovat toistuvasti kyseenalaistaneet yhteisesti laaditun sopimuksen ja vaatineet siitä poikkeamista.
Asemakaavoissa määritellään parkkipaikkojen vähimmäismäärä: Tämän verran vähintään on tehtävä. Lisää voi tehdä, mikäli on tarve, mutta ei ole pakko tehdä. Valitettavasti monen kaavan kohdalla on haluttu nostaa tätä minimiä eli pakottaa parkkipaikkojen lisärakentamiseen.
Tätä on joskus kutsuttu vitsikkäästi parkkipaikkasosialismiksi. Ainakin se on yksinkertainen tapa tehdä asumisesta kallista.
