Turvesuon kaavahanke kaatui oikeudessa

Viime vuoden helmikuussa Espoon valtuusto päätti kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n äänin, että on ihan okei kaavoittaa tilaa vievän kaupan “retail park” Turvesuolle niin, että samalla tuhotaan virkistysalue.

Tein tuolloin aiheesta tuohtuneena blogikirjoituksen, jossa epäilin, että hankkeen puolesta äänestäneet valtuutetut ovat unohtaneet lukutaitonsa.

Valtuuston enemmistön päätös oli järjetön, ja samalla erinomainen esimerkki siitä, millä tavoin Espoossa haaskataan aikaa (suunnittelijoiden työpanos) ja rahaa (konsulttiselvitykset, palkat…) kaavahankkeisiin, jotka hyvin suurella todennäköisyydellä kaatuvat valituksiin.

Niin kävi myös nyt, kun Helsingin hallinto-oikeus 16.4.2014 kumosi valtuuston päätöksen Uudenmaan ELY-keskuksen ja Espoon ympäristöyhdistys ry:n laatimien valitusten perusteella.

Se ei riittänyt, että Vihreät toivat jo valtuustossa selväsanaisesti esille oman ja ELY-keskuksen kannan: "Kaava on lainvastainen, koska se sallii vähittäiskaupan suuryksikön yleiskaavan virkistysalueelle.“

Asian valtuustokäsittely äänestyspäätöksineen löytyy täältä.

Täytyy toivoa, että valtuuston enemmistö ei vastaavien hankkeiden kohdalla enää teeskentele lukutaidotonta ja tekee parempia päätöksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s