Länsiväylä tunneliin vai bulevardiksi?

Helsingissä käynnissä oleva työ uuden yleiskaavan laatimiseksi on tuottanut 37 vuoden päähän katsovan Visio 2050 -raportin. Tärkeänä avauksena voi pitää vihreää ajatusta väylien “bulevardisoinnista” eli muuttamisesta moottoriteistä tai maanteistä ihmiselle vähemmän vihamielisiksi. Parhaassa tapauksessa kotikaduiksi.

Myös Helsingin Sanomat on nostanut asian esille Helsingin keskustaa käsittelevässä pääkirjoituksessaan 1.11.2013: “Autojen on annettava tilaa ihmisille. On syytä miettiä vakavasti, kannattaisiko väyliä muuttaa … kaupunkibulevardeiksi.”

Helsinkiä samoin kuin Espoota koskettava ongelma on Länsiväylä: hulppea moottoritie syö valtaisan määrän arvokasta maata, jossa voisi olla asuntoja nykyisen käyttökelvottoman melualueen sijaan. Liikenteen aiheuttamat saasteet tulevat vähenemään teknologian kehittyessä ja joukkoliikenteen käytön lisääntyessä. Tehokkain meluntorjunnan keino puolestaan on nopeusrajoituksien alentaminen.

Toisin kuin Helsingissä, Espoossa kaupunkisuunnittelulautakunnalle on esitelty suunnitelmia Länsiväylän kattamisesta Matinkylän ja Olarin välillä joidenkin satojen metrien matkalta. Erittäin kallista kattamishanketta myytiin lautakunnalle jonkinlaisena raha-automaattina, jossa tunnelin päälle syntyvästä rakennusoikeudesta saadaan satumaisen paljon ilmaista rahaa paikkaamaan kaupungin taloutta.

Näin voi toki olla, mutta esimerkiksi Keilaniemen kohdalle aiottu tunneli ei rohkaise tällaiseen ajatteluun. Sen hinta on paisunut 120 miljoonasta eurosta jo 200 miljoonaan, jotka pitäisi lainata jostain. Myöskään Kehä I:lle Leppävaaran kohdalle rakennettu Mestarintunneli ei ole osoittautunut odotusten arvoiseksi hankkeeksi ruuhkien vähentämisen tai maankäytön osalta.

Lokakuun alussa kysyin Länsiväylän tunnelointia esitelleiltä virkamiehiltä, onko vaihtoehtona edes harkittu Länsiväylän bulevardisointia, jolloin paremman kaupungin tekemiseen tarvittavaa rakennusmaata vapautuisi valtavan paljon enemmän. Vastaus oli hyvin selkeä: “Länsiväylän bulevardisointia ei ole selvitelty.”

Bulevardisoinnin ensi askeleita kuitenkin otetaan Espoossakin. Turuntietä aletaan pian kehittää maantiestä ihmisen mittakaavaiseksi kaupunkibulevardiksi. Seuraava hanke voisi olla Länsiväylä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s