Ehdokas n:o 417 käytettävissänne

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Espoossa voit antaa äänesi ennakkoon näissä paikoissa. Ennakkoäänestys päättyy 23.10., virallinen äänestyspäivä on 28.10. Äänestysnumeroni on 417.

Miksi olen ehdolla? Lupasin miettiä, kun kiinnostustani kysyttiin. Lopulta päätös oli helppo: en pidä tavasta, jolla Espoota hoidetaan. Haluan olla mukana tekemässä Espoosta viihtyisämpää kaupunkia, joka huolehtii luontoarvoistaan, tekee kaavoitusta asukkaiden parhaaksi eikä gryndereiden talutusnuorassa sekä huolehtii niistä nuorista ja vanhoista, jotka ovat vaarassa joutua elämässään sivuraiteelle. Tämän blogisaitin lisäksi voit tutustua ajatuksiini vaalikoneissa.

Kuka on Risto Nevanlinna? Olen 35-vuotias syntyperäinen espoolainen. Vartuin Olarissa, josta muutin parikymppisenä Helsinkiin, sieltä Vantaalle ja lopulta Kauklahden kautta takaisin Matinkylään, jossa olen asunut viimeiset nelisen vuotta. Tärkeät asiat elämässäni: linnut ja musiikki. Niistä on pikkupoikana alkaneen harrastuksen myötä kehkeytynyt myös ammatti. Olen musiikkiin ja luontoon keskittyvä freelance-toimittaja, käyn “oikeissa töissä” helsinkiläisessä pitkän linjan levykaupassa ja lisäksi mm. päätoimitan Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan lehteä ja olen istunut pitkään myös Tringan hallituksessa. Aiemmin päätoimitin Basso-lehteä parin vuoden ajan (tuolloin Basso sai ensimmäisen kerran Vuoden laatulehti -palkinnon) ja olin mukana perustamassa Lifesaver-levykauppaa sekä pokkarikokoista Läs.-ilmaisjakelulehteä. Takana on myös tuottajaopintoja Metropoliassa (tuolloin Stadia).

Olen vilpittömän motivoitunut tekemään työtä paremman Espoon puolesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s