Kokousta kohti käy valtuutetun tie

Muutaman tunnin kuluttua kokoontuu uusi Espoon kaupunginvaltuusto. Toissa viikolla posti toi ensimmäisen kerran uuden valtuutetun postia eli noin 100 sivua asialistaa ja paljon muutakin luettavaa.

Olo on koko lailla juhlava, ja vähän jännittynytkin. Tästä se vihdoin alkaa!

Illan asialista on kevyehkö: valtuusto mm. vahvistaa lautakuntiin ja muihin luottamustoimiin tehdyt valinnat, jotka mennevät paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta sukkana läpi. (Yksi poikkeus on Kai Haavisto (PS), joka ehdotti vain ulkomaalaisille raiskaajille tehtävää kemiallista kastraatiota – onneton blogikirjoitus ei kuitenkaan vaikuttanut Haaviston tiputtamiseen luottamustoimesta, vaan syy oli valintatekninen). Lisäksi puhuttavat muutama valtuustokysymys ja asemakaavan hyväksyminen Matinkylän Tiistinniityssä.

Käsiteltävänä on myös erittäin painavaa asiaa: paljon puhuttu ja jättimäinen potilastietojärjestelmäpalvelu (huh) eli Apotti ja siihen osallistuminen. Espoon kaupunginhallitus jo päätti jättäytyä hankkeen ulkopuolelle, ja valtuusto tekee suurella todennäköisyydellä samoin. Apotista ja sen ongelmista on kirjoittanut ansiokkaasti esimerkiksi Jyrki Kasvi. Hänen kanssaan on helppo olla yhtä mieltä: parempi potilastietojärjestelmä tarvitaan Espooseenkin, mutta Apotista sellaiseksi ei ole.

Toinen painava asia on käsillä jo ennen varsinaista kokousta, kun “metropolialueen esiselvityksen selvityshenkilöt”, nuo mainiot veikot, esittelevät infotilaisuudessa raporttiaan, joka sisältää kolme vaihtoehtoa metropolihallinnolle.

Ehdotukset lyhykäisyydessään: A eli vähäisiä muutoksia kuntarakenteissa ja vahva metropolihallinto (mielestäni vaihtoehdoista paras), B eli merkittäviä muutoksia kuntarakenteessa ja ns. Helsingin liitto (huonoin) sekä C eli suurkunnat ja metropoliseudun sopimusyhteistyö (en luota tähän – jättikunnissa päätöksenteko karkaa liian kauas).

Kuntauudistukseen ja metropoliasioihin palaan varmasti vielä useasti tällä kuluvalla vaalikaudella.

Ja nyt kohti kokousta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s